Markkinoinnin kokonaisvaltaiselle osaamiselle on nyt kysyntää

Vuosi 2020 on ollut monella tapaa kummallinen. Korona on riepotellut rakasta toimialaamme rajusti, mutta samaan aikaan olen kuullut valtava määrän viestiä, että markkinointiin on panostettu uudella tavalla. Moni yritys on joutunut sopeuttamaan tekemistään ja punnitsemaan, mikä on tarpeellista ja mikä ei.

Onneksi on löytynyt paljon toimijoita, jotka uskovat markkinoinnin voimaan ja ovatkin syventäneet asiakasdialogiaan tämän vuoden aikana, panostaneet kaupallisuuteen laajemmin. Sadoissa videokohtaamisissa tänä vuonna olen kuullut, miten strategisella tasolla markkinoinnin työkalupakki on otettu laajemmin tarkasteluun ja käyttöön. Laajemmalle markkinoinnin osaamiselle on nyt kysyntää, vaikka tekisikin kapealla markkinoinnin alueella asiantuntijatyötä.

Alan toimijat murroksessa

Marketing Finlandin ja MTL:n yhdistyminen tuo konkretiaa monia vuosia peräänkuulutettuun alan toimijoiden yhteistyöhön. Kun aloitin kolme vuotta sitten MARKissa, harva koki, että tämä muutos olisi ollut mahdollinen. Nyt on. Tämä vuosi on pakottanut meidät kaikki pohtimaan syvästi rooliamme ja merkitystämme. Enemmän sitä, mitä haluamme saada aikaan. Tämä kahden merkittävän toimijan yhdistyminen on merkki markkinoinnin uudesta aikakaudesta.

Digiloikka uudisti jäsenpalvelun

MARKin vuosi on ollut monella mittarilla positiivisella tavalla poikkeuksellinen. Olemme saaneet satoja uusia markkinoinnin ammattilaisia ympäri Suomen jäseniksi ja sitä kautta mukaan uuteen digitaaliseen jäsenpalveluumme. MARK webinaarit yhdistettynä MARK me -sisältöpalveluun on antanut jäsenille helpon alustan oppia uusia, tärkeitä markkinoinnin taitoja ja toisaalta palauttaa mieleen tuttuja perusoppeja.

Huippuasiantuntijat ovat osallistuneet markkinoinnin kehitystalkoisiin jakamalla oppejaan napakoissa MARK webinaareissa ja haastatteluissa lähes 100 kertaa tämän vuoden aikana. Haluankin kiittää kaikkia asiantuntijoita siitä, että olemme voineet tarjota oppejanne valtakunnallisesti jokaiselle jäsenellemme.

Työ paremman markkinoinnin eteen jatkuu

Tänä vuonna olemme eläneet kuten opetamme. Olemme panostaneet markkinointiin ja sisältöjen jakamiseen. Olemme saaneet tästä ihanaa palautetta alan toimijoilta sekä jäseniltä. Palaute on kannustanut meitä tekemään parhaamme joka päivä. On ollut vahva tunne, että teemme hommia paremman markkinoinnin eteen yhdessä.

Ensi vuonna jatkamme työtä markkinoinnin äänitorvena ja tarjoamme jäsenillemme viikoittain mahdollisuuden kartuttaa omaa osaamista huippuasiantuntijoiden johdolla. Lisäksi tuomme uutena palveluna suosikkiteemoista rakennettuja, kaikille avoimia koulutuksia, jotka ovat jäsenille aina puoleen hintaan.

Jotta saamme koko valtakunnan näkemykset mukaan toimintamme kehittämiseen, perustamme vuoden alussa uuden Advisory Boardin, jossa markkinoinnin tilaa ja tilannetta voidaan yhdessä sparrailla. Esiin nousseita kehityskohtia pyrimme ottamaan huomioon oman toiminnan kehittämisessä, mutta viemään viestiä myös laajempiin markkinoinnin foorumeihin, joissa vaikutamme. MARK ryhmät jatkavat edelleen, vaikka poikkeusaika rajoittaakin tapaamisia. Ensi vuoden aikana pyritään löytämään uusia tapoja myös paikalliselle verkostoitumiselle.

Kiitos toimistomme Pirjolle ja Susannalle, sekä webinaarien tekniselle hostille Ainolle, että MARK-koneisto on pyörinyt tehokkaasti ja jatkuvasti kehittyen koko tämän vuoden. Kiitos maakuntien ja ryhmien puheenjohtajat ja aktiivit, jotka olette olleet antaneet arvokasta aikaanne niin valtakunnallisen toiminnan kehittämiseksi, kuin paikallisen osaamisen nostamiseksi valtakunnallisesti. Kiitos myös tämän vuoden alusta aloittaneelle MARKin hallitukselle, joka on sukeltanut syvälle toiminnan kehittämiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen myös tuleville vuosille.

Kiitos myös teille kaikille jäsenille, että olette aktiivisesti osallistuneet tämän vuoden toimintaan, antaneet palautetta eri kanavia pitkin ja auttaneet MARKia kehittämään tarjontaa ja sisältöjä vastamaan aitoja työelämän tarpeita. Pysy mukana myös ensi vuonna ja lupaan, että saat tarvittavat tiedot ja taidot menestyäksesi markkinoinnissa ei vain ensi vuonna, vaan pitkälle tulevaisuuteen!

Kirjoittaja
Sanna Laakkio, toiminnanjohtaja, MARK