Työssäni kohtaan ihmisiä erilaisissa työtilanteissa. Monella työarki on tuttua ja turvallista. Ei välttämättä aina innostavaa mutta turvallista. Kunnes tuli muutos ja nopeasti. Kokoukset, toimeksiannot, seminaarit peruttiin. Asiakkaiden määrä romahti. Kohtaamiset siirtyivät virtuaaliseen maailmaan. Uusia etätyöhön soveltuvia työvälineitä otettiin käyttöön aluksi hapuillen, vähitellen kuitenkin taitavammin ja taitavammin. Muutos tapahtui niin nopeasti, että se tuntui epämukavalta ja hämmentävältä. Useat kokivat, etteivät ehdi mukaan. Onnekkaimmilla on nyt aikaa tehdä rästihommia – epäonnisemmilla kiire vaihtuu lomautuksiin ja työttömyyteen. Tilanne mahdollistaa nyt monille pysähtymisen ja oman elämän merkityksellisyyden tutkimisen. Tosin omaan elämään ja työhön liittyviä uskomuksia ja merkityksiä on helpompi lähestyä, kun huolet ovat suhteellisen pieniä. Monen työpaikka ja talous on uhattuna.

Kuulemani työelämän tarinat ovat näinä aikoina olleet mielenkiintoisen poikkeavia. Kun rakenne muuttuu, muuttuu näkökulma. Eräs asiakkaani kertoi, että hallinnan tunne katosi, kun arki muuttui. Arjen rytmi, työaika, jossa toisten ohjaaminen ja tilanteiden organisointi oli poissa. Asiakas esitti relevantin kysymyksen ”kuka minä olen ilman työtä?”. Hämmennyksen hellittäessä ja keskustelumme myötä asiakas päättää tehdä arjessa jotain toisin – lähteä lenkille ilman puhelinta ja kuulokkeita. Tämä oli hänelle käänteentekevää. Tästä aukesi oivallusten virta. Mikä on tärkeää? Mitä hyötyä minulle siitä on? Mihin haluan käyttää aikani? Asiakkaan ymmällään esittämä kysymys ”voiko näin pienellä teolla saada aikaan niin ison muutoksen?” on tärkeä. Usein teemme asioista hankalampia, kun ne oikeasti ovat mutta meidän ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen, sillä monimutkaiset ongelmat eivät vaadi monimutkaisia ratkaisuja.

Etätyö on avannut sen tosiseikan, että työarjessa on tekijöitä, jotka haittaavat laadukasta, vaikuttavaa työtä. Etätyötä tekevät ovat todenneet, että työ tuntuu mielekkäältä, koska voi tehdä yhden työtehtävän alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Ei ole piriseviä puhelimia, sähköpostin ruudulla kiusaavia pop-up -ilmoituksia tai kollegoiden työtäsi keskeyttäviä kysymyksiä ja mikä ilahduttavinta, kiire on hellittänyt tai jopa hävinnyt. Tämä lienee jossain määrin osoitus siitä, että kiireen yksi osasyy on organisaatio ja sen rakenne. Miten pärjätä organisaatiossa, jossa on vallalla kulttuuri, joka edellyttää, että olemme jatkuvasti muiden ihmisten tavoitettavissa. Olet osa organisaatiota. Luotko mahdollisesti itse muille tarpeetonta kiirettä? Olemme yhdessä ja erikseen osa kokonaisuutta, joka luo ”jännitteisen tilan, jolla on suhde aikaan” kuten tutkija Anna-Liisa Niemelä kiireen määrittää.

Paluu arkeen häämöttää. Puhutaan uudesta normaalista. Mitä sellaista otat mukaan tästä ajasta, joka jatkossa mahdollistaa sen mikä sinulle on tärkeää?

Kirjoittaja on Mika Lindfors, psykoterapeutti (VET), työnohjaaja STOry sekä kiireenkesytysvalmentaja, verkkokonsultti (THL), vuorovaikutuskouluttaja.

MARK webinaari 3.6.2020 ”Ajan hallintaa vai kiireenkesytystä?”