Miltä näyttää markkinoinnin tulevaisuus? Entä oma tulevaisuutesi markkinoinnin tekijänä?

Hasan & partnersin Riku Vassinen kurkistaa kristallipalloon ja spekuloi, mikä tulee oikeasti mullistumaan markkinoinnissa ja toisaalta minkä asioiden suhteen vastaukset saattavat löytyä historiasta.

Käymme läpi:

  • Onko brändi on tulevaisuudessa yritysten ainoa erottautumistekijä?
  • Tullaanko luovuus monistamaan ja joutuvatko kaikki markkinoinnin tekijät vielä elinaikanamme työttömiksi?
  • Miksi brändien tulisi pitää pilke silmäkulmassa nykyistä enemmän ja nauraa erityisesti itselleen?

Kenelle?
Kaikille markkinoinnin ja brändien parissa työskenteleville toimitusjohtajista harjoittelijoihin.

Asiantuntija
Riku Vassinen, CEO, hasan & partners

Riku saapui vuonna 2022 Suomeen hasan & partnersin toimitusjohtajaksi tehtyään pitkän uran kansainvälisissä mainostoimistoissa. Hän on työskennellyt kolmella eri mantereella (Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa) yli 15 vuotta ja tehnyt yhteistyötä sellaisten suurbrändien kuin Unilever, Google, HSBC, Uber, Netflix, Coca-Cola ja Diageo kanssa.

Riku on kirjoittanut kolme kirjaa markkinoinnin murroksesta. Kirjallaan ”Digitaalinen jalanjälki” hän oli mukana viemässä useita suomalaisia brändejä ensimmäistä kertaa sosiaaliseen mediaan. Hän on myös yksi ”Viherpesuopas”-teoksen kirjailijoista.

Aika
Torstai 17.11.2022 klo 10.00-11.00
(Huom! Jos loppukeskustelua syntyy, varaamme sille aikaa klo 11.15 asti.)

Paikka
Webinaari – voit osallistua etänä tietokoneeltasi tai mobiilisti. Käytämme ZOOM-alustaa.

Hinta
• MARKin jäsenille webinaari on maksuton.
• Muille osallistujille osallistumismaksu on 129 €. Maksu laskutetaan.

Markkinointiliiton jäsenyys – Liity nyt, maksa vasta tammikuussa!
Lunasta itsellesi vuoden 2023 jäsenyys ja varmista paikkasi markkinoinnin huipputapahtumissa.
Lue lisää jäsenyyden eduista

Katso webinaaritallenne: Markkinoinnin tulevaisuus